
Uutishuone
Ajankohtaista ja hyödyllistä asiaa talouden hoidosta ja varallisuuden kasvattamisesta

16.03.2023
Pohjoismaisten pörssiyhtiöiden kannattavuusluvut jäivät odotuksista
Työkseen pohjoismaisia markkinoita seuraava Carina Elmgren toteaa, että ilmapiiri markkinoilla on hieman heikentynyt tammikuusta. Monen yrityksen kysyntä on silti vakaata ja positiivisia valopilkkuja on näkyvissä. Elmgren vastaa kolmeen kysymykseen.

16.03.2023
Pandemiapomppu on sulanut
Suomen asuntomarkkinat ovat välttyneet isoimmilta kolhuilta viime vuosikymmeninä.

16.03.2023
Minä sijoitan: Henri Uronen säästää hyvän päivän varalle
Hyvinkään konttorinjohtaja Henri Uronen otti kollegoiden vinkistä vaarin ja ryhtyi rahastosijoittajaksi heti tultuaan pankkiin kesätöihin. Tavoitteena hänellä on edelleen kasvattaa paitsi taloudellista puskuria myös varallisuutta.

16.03.2023
Uusi rahasto sijoittaa digitalisaatioon
Digitalisaatio yksinkertaistaa ja tehostaa tapaamme elää ja tehdä töitä. Megatrendi ei ole ohimenevä vaan muokkautuu jatkuvasti yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti. Handelsbankenin uusi Global Digital -rahasto sijoittaa maailmanlaajuisesti yrityksiin, jotka ovat digitalisaation edelläkävijöitä.

16.03.2023
Mitä kannattaa lukea seuraavaksi – viisi kirjavinkkiä
Lukeminen ja (äänikirjojen kuuntelu) kannattaa aina. Pyysimme pankkiammattilaisiamme suosittelemaan kirjoja, jotka ovat auttaneet heitä ymmärtämään taloutta tai markkinoita.

03.03.2023
Turvallisuutesi on meille ykkösasia
Pankkitunnuksesi ovat joutuneet vääriin käsiin, henkilötietosi on varastettu tai nimissäsi on tehty verkko-ostoksia – kaikki tilanteita, joissa oma henkilökohtainen turvallisuus on vaakalaudalla.

02.03.2023
”Pankissa ymmärrettiin, mitä meidän kaltaisemme yritys tarvitsee ja mitä ei”
Katri Neuvosesta ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää, mutta niin vain kävi – eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Yrittämisessä kiehtoo vapaus päättää monista asioista itse. Sekä yrityksen että omat asiat hän on keskittänyt Handelsbankeniin.

01.03.2023
Pieniä ja isoja vastuullisuustekoja kampuksilla ympäri Suomea
Yliopistokampusten kehittäjä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy jatkaa kunnianhimoista vastuullisuustyötään vihreän lainarahan turvin.

27.02.2023
Sijoittajan viisi tavallista virhettä – oletko sinä selättänyt nämä?
Kuka tahansa saattaa helposti sortua virheisiin sijoittaessaan varojaan, oli sitten kokenut konkari tai noviisi. Asiantuntijamme paljastavat tavanomaisimmat virheet ja kertovat, miten sudenkuopat voi väistää.

26.02.2023
Suojaudu huijausviesteiltä – katso kuusi peukalosääntöä
Sähköisessä ympäristössä kannattaa toimia harkiten, vaikka viestin lähettäjä hoputtaisi vastaamaan heti. Suojaa henkilöllisyytesi ja tietosi, älä lähetä henkilökohtaisia pankkitunnuksiasi tai maksukortin tietoja kenellekään.