Uutishuone
Ajankohtaista ja hyödyllistä asiaa talouden hoidosta ja varallisuuden kasvattamisesta
07.06.2024
Onko sijoittajan helpompaa olla pessimisti vai optimisti?
Yhä enemmän inhimilliset tragediat, sodat ja konfliktit nousevat uutisvirtaan. Talouden ja sijoitusmarkkinoiden näkökulmasta saamme yhtä lailla tietoomme erilaisia uhkakuvia ja negatiivisia uutisia lähes päivittäin. Miten säilyttää optimismi sijoittajana, vai onko kannattavampaa ryhtyä pessimistiksi?
20.05.2024
Talouden kasvunäkymät kirkastuneet maailmalla
Tuoreen talousennusteemme mukaan maailmantalouden kasvu on aiemmin arvioitua nopeampaa tänä vuonna. Hyvän alkuvuoden johdosta odotamme esimerkiksi euroalueen talouden kasvavan aiempaa ripeämmin tänä vuonna. Myös Yhdysvaltojen talouden kasvuennustetta vuodelle 2024 on korjattu ylöspäin.
20.05.2024
Huolehdimme sinusta muutosten edetessä
Pankkimme toimintoja koskevan yrityskaupan odotetaan toteutuvan tämän vuoden jälkipuoliskolla. Asiakkaanamme olet saanut meiltä tietoa palveluiden siirroista kirjeitse. Tähän asti olemme tiedottaneet muutoksista, mutta jatkossa annamme myös tärkeitä ohjeistuksia.
17.05.2024
Luottokorttisopimukset irtisanotaan – hae tarvittaessa uutta korttia!
Luottokorttipalvelumme ovat päättymässä ja irtisanomme voimassaolevat luottokorttisopimukset tämän vuoden aikana. Jos sinulla on Handelsbankenin luottokortti, lue lisää.
17.05.2024
Kuolinpesän omaisuuden hoito – kuka voi hallinnoida kuolinpesän omaisuutta?
Läheisen menehdyttyä on surutyön ohella tärkeää hahmottaa kuolinpesän omaisuuden hoitamiseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Huomioithan kuolinpesän omaisuuden hallinnoimisessa ainakin seuraavat kolme asiaa:
17.05.2024
Taloyhtiöiden pankkipalveluihin muutoksia
Keskitämme kaikki taloyhtiöiden asiakkuudet yhteen konttoriin. Asunto-osakeyhtiökonttori hoitaa taloyhtiöiden pankkiasioita toistaiseksi. Mitä muita muutoksia taloyhtiöiden palveluihin on tulossa?
17.05.2024
10 vinkkiä sinulle, joka harkitset kesämökin hankintaa
Lähestymme kesää ja mökkisesonkia säiden lämmetessä. Mitä kannattaa pitää mielessä, kun harkitset kesämökin ostoa? Tässä 10 vinkkiä sinulle, joka haluat tehdä mökkiunelmastasi totta.
17.05.2024
Palkitsevinta on ratkaista juuri se asiakkaalle tärkeä asia
Asiakastyössä antoisinta on auttaa asiakasta häntä askarruttavissa asioissa. Mikään kysymys ei ole turha tai väärä. Asiakaspalvelussa työskentelevä Roope Piiparinen kertoo, mikä asiakaskohtaamisissa innostaa työpäivästä toiseen.
23.04.2024
Pk-yritysten ja yrittäjien pankkipalveluiden siirto OmaSp:lle
Pk-yritysasiakkaillamme ja yrittäjillä on muutosten vuosi. Kerromme pankkipalveluiden ja sopimusten siirrosta OmaSp:lle. Tutustu asiakkaidemme yleisimmin esittämiin kysymyksiin.
22.04.2024
Ajankohtaista S-Pankkiin siirrettävistä pankkipalveluista
Päivittäispankki-, varainhoito- ja sijoituspalveluiden asiakkaillamme on muutosten vuosi. Kerromme pankkipalveluiden ja sopimusten siirrosta S-Pankkiin. Lue vastaukset kolmeen asiakkaidemme yleisimmin esittämään kysymykseen. Pankkipalveluiden siirron taustalla on Handelsbankenin päätös myydä henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoiminnot S-Pankille.