
Uutishuone
Ajankohtaista ja hyödyllistä asiaa talouden hoidosta ja varallisuuden kasvattamisesta

21.02.2023
Kuolinpesän pankkiasiat – mitä kaikkea pitää ottaa huomioon?
Kun läheinen kuolee, hänen jälkeensä jää paljon hoidettavia asioita. Surun keskellä tulisi pystyä huolehtimaan myös vainajan pankkiasioista.

20.02.2023
Asiakkaat antavat virtaa – Private Banker kertoo työstään
Asiakkaiden auttaminen ja yksilöllinen sijoitusneuvonta ovat Private Banker Tiina Laitalan työn ytimessä. Tapaamisessa asiakkaan toiveet ja tavoitteet kirjataan sijoitussuunnitelmaksi. Yhdelle tavoite voi olla kesämökki, toiselle siirtyminen lyhennettyyn työaikaan. Sijoittaminen on tie omannäköiseen elämään.

17.02.2023
Miksi suomalaiset pienyhtiöt solahtavat hyvin salkkuun?
Viime vuosi oli suomalaisille pienyhtiöille hankala, mutta nyt on ilmassa orastavia merkkejä paremmasta. Ketterillä pienyhtiöillä on tänä vuonna hyvinkin mahdollisuus pärjätä mallikkaasti, arvioi kolmeen kysymykseen vastaava salkunhoitaja Jyrki Nyberg.

16.02.2023
Minä sijoitan: Hannu Oksanen nauttii sijoitustensa hedelmistä
Hannu Oksanen on ehtinyt elämässään vaiheeseen, jossa hän iloitsee pitkien kävelylenkkien ohella pitkäjänteisten sijoitustensa tuotoista. Takanaan hänellä on monipuolinen ura erilaisissa johtotehtävissä pankin palveluksessa.

31.01.2023
Markkinat ovat muutaman askeleen taantuman edellä
Viime vuonna sijoitusmarkkinoilla koettiin puhdistava lasku, josta on hyvät edellytykset ponnistaa nousuun sekä osake- että korkomarkkinoilla. Talouden laskusuhdannetta ei voida välttää, mutta markkinat tähyävät jo pidemmälle. Onko pian jo aika ottaa enemmän riskiä?

15.12.2022
Minä sijoitan: Sofia Lindholm antaa rahastojen rullata
Säännöllinen säästäminen on mahdollistanut Sofia Lindholmille oman asunnon oston ja reppureissun Australiaan. Seuraavaksi Sofia aikoo hyödyntää vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen liittyvän veroedun.

10.12.2022
Kannattaako sijoitussuunnitelmasta pitää kiinni? Ota huomioon ainakin nämä neljä seikkaa
Epävarmoina aikoina luottamus omaan pitkäjänteiseen ja hyvinkin mietittyyn sijoitussuunnitelmaan saattaa helposti horjua. Sijoittajalle saattaa tulla kiusaus tehdä äkkiliikkeitä.

24.11.2022
Kartuta varallisuuttasi lainan ohessa
Alkaako leijonanosa asuntolainastasi olla jo maksettu? Jos lainan pois maksaminen houkuttelee, pysähdy hetkeksi miettimään vaihtoehtoja. Voisitko toimia taloudellisesti järkevämmin?

24.11.2022
”Yrittäjälle on iso juttu, että yksi ihminen näkee hänen taloutensa kokonaisuutena”
Jo opiskeluaikana yrittäjäksi ryhtynyt Oscar Geagea tuntee eri pankkien toimintatavat jo työnsäkin puolesta. Handelsbankenin kaltaista henkilökohtaista palvelua yhdeltä luukulta ei saa muista pankeista, hän sanoo.

24.11.2022
Vapaaehtoinen eläkevakuutus on rahanarvoinen etu varsinkin nuorelle
Kannattaako vasta kolmekymppisen miettiä eläkeasioita? Kyllä, juuri hänelle on siitä rahanarvoista hyötyä. Kaukaa viisas ottaa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen jo nuorena, jolloin pienestäkin kuukausierästä ehtii vuosikymmenien mittaan kertyä iso potti. Eläkevakuutuksen houkuttelevuutta lisää siihen sisältyvä merkittävä veroetu.