Sijoittajan viisi tavallista virhettä – oletko sinä selättänyt nämä?

Säästä & sijoita
Sijoittajan viisi tavallista virhettä – oletko sinä selättänyt nämä?

Kompassi

27.02.2023

Jaa:

Kuka tahansa saattaa helposti sortua virheisiin sijoittaessaan varojaan, oli sitten kokenut konkari tai noviisi. Asiantuntijamme paljastavat tavanomaisimmat virheet ja kertovat, miten sudenkuopat voi väistää.

  1. Et säästä lainkaan

    Rahojen makuuttaminen tilillä on erityisen huono valinta juuri nyt, kun inflaatio nakertaa tilivarojen arvoa. Kun ryhdyt rahastosäästäjäksi, sinulla on mahdollisuus kasvattaa omaisuutesi arvoa.

    Paras tuottopotentiaali on yleensä osakerahastoilla. Osakkeisiin sijoittaminen kuitenkin pelottaa monia. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, sillä osakkeiden arvot heilahtelevat voimakkaasti.

    Osakesijoitusten karttaminen on kuitenkin pitkällä aikavälillä huono idea. Sadan euron sijoitus Helsingin pörssiin 20 vuotta sitten on nyt kasvanut 626 euron potiksi, mikä vastaa lähes 10 prosentin vuosituottoa.

    Vaikka tuotto ei seuraavan 20 vuoden aikana olisikaan yhtä korkea, osakkeet hyvin todennäköisesti pärjäävät jatkossakin hyvin verrattuna muihin omaisuuslajeihin.

    Aloittamisen lykkäämisen hinta on kallis. Älä jää odottelemaan oikeaa hetkeä – se meni jo.

  2. Sinulla ei ole sijoitussuunnitelmaa

    Toinen perusvirhe on se, ettei ole määrittänyt omia sijoitustavoitteitaan ja tehnyt henkilökohtaista sijoitussuunnitelmaa.

    Kysy itseltäsi: 
    • Mitä varten säästät?

    • Millaista tuottoa tarvitset päästäksesi tavoitteisiisi?

    • Onko tuottotavoitteesi linjassa ottamasi riskin eli salkkusi osakepainon kanssa?

      Säästötavoitteet voivat ajan kuluessa muuttua.

      Sijoitussuunnitelmaa on hyvä päivittää säännöllisesti, sillä säästötavoitteet voivat ajan kuluessa muuttua. Sama pätee taloudelliseen tilanteeseesi, sijoitushorisonttiisi ja ennen kaikkea muutoksiin kokonaisvarallisuudessasi.

      Pörssit liikkuvat nopeasti. Se, joka sijoitti Helsingin pörssiin* kolme vuotta sitten, on saanut sijoitukselleen lähes 35 prosentin tuoton, vaikka tähän ajanjaksoon on osunut kaksi merkittävää pörssin korjausliikettä.

      Koronakeväänä 2020 Helsingin pörssiin tehty sijoitus on puolestaan tuottanut tähän päivään mennessä yli 80 prosenttia huolimatta siitä, että pörssi tuli viime vuonna voimakkaasti alas. Matalien korkojen aikana on tavallisesti odotettava 8–10 vuotta, jotta pääsee samanlaiseen arvonkehitykseen.

  3. Sijoitusjakaumasi on vääränlainen

    Mikä on juuri sinulle sopiva sijoitusallokaatio eli osakkeiden ja korkosijoitusten jakauma?

    Vastaus riippuu siitä,

    • milloin tarvitset rahoja (sijoitushorisontti),

    • miten suuria pääoman arvonvaihteluita siedät (riskitoleranssi) ja

    • miten paljon riskiä siedät suhteessa omaan talouteesi (taloudellinen asema).

    • Omin neuvoin voi olla vaikeaa päättää, mikä on itselle sopiva osake- ja korkosijoitusten suhde. Siksi voi olla viisasta ottaa yhteyttä asiantuntijaan.

  4. Yrität metsästää osakemarkkinoiden pohjia ja huippuja

    On houkutteleva ajatus yrittää myydä osakkeita juuri ennen pörssin sukeltamista ja ostaa osakkeita takaisin alkuperäistä kurssia halvemmalla. Käytännössä on kuitenkin hyvin vaikeaa yrittää ajoittaa ostoja ja myyntejä juuri oikeaan hetkeen, ja tällaiset yritykset tulevat usein kalliiksi.

    Vaikka onnistuisitkin myymään oikealla hetkellä, on vaikeaa päättää, milloin on oikea hetki ostaa osakkeet takaisin. Silloin käy hyvin todennäköisesti niin, että myöhästyt markkinoiden noususta.

    Vuoden parhaiden pörssipäivien menettäminen voi olla pitkän aikavälin tuoton näkökulmasta kallista ja kohtalokasta. 
     

    Pään pitäminen kylmänä on monille pitkällä aikavälillä kaikkein fiksuin strategia.

    Pään pitäminen kylmänä saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta se on monille pitkällä aikavälillä kaikkein fiksuin strategia.

  5. Et huolehdi salkkusi tasapainottamisesta
    Salkun tasapainottaminen tarkoittaa, että palautat sijoitustesi riskitason sen alkuperäiselle tasolle eli linjaan sijoitustavoitteidesi ja -suunnitelmasi kanssa.

    Jos esimerkiksi osakerahastojesi arvo on noussut voimakkaasti suhteessa korkorahastoihisi, salkkusi riski on noussut. Silloin voi olla hyvä ajatus siirtää pääomaa osakerahastoista matalariskisempiin rahastoihin.

    Jos taas osakerahastojesi arvo on pudonnut, sijoitustesi riskitaso on laskenut. Samalla mahdollisuutesi päästä hyödyntämään tulevia pörssinousuja ovat pienentyneet. Silloin voit kasvattaa osakerahastojen osuutta salkussasi.

    Kun tarkistat salkkusi tasapainon säännöllisesti, vaikkapa vuosittain, pidät sijoitustesi riskitason kunnossa. Näin saat ajan myötä mahdollisuuden tasaiseen ja entistä korkeampaan tuottoon.

    Jos et halua ryhtyä työhön itse, voit valita salkkuusi rahastoja, joissa riskitaso on jo valmiiksi huomioitu.

 

* OMX Helsinki Cap tuotto -indeksi

Vastuuvapaus

 

Säästä ja sijoita

Säästä ja sijoita

Säästämisessä tärkeintä on aloittaminen
Autamme sinut alkuun.