”Olen seurannut Päiviä konttorista toiseen hyvän palvelun vuoksi”

Asiakastarinat
”Olen seurannut Päiviä konttorista toiseen hyvän palvelun vuoksi”

Horisontti

12.06.2024

Jaa:

Kokeneena silmälääkärinä Mika Harju jakaa työaikansa potilas-, opetus- ja tutkimustöiden kesken. Handelsbankenin asiakkaaksi hän siirtyi elämänvaiheessa, jossa mietinnässä olivat yksityisvastaanoton avaaminen ja asuntolainan nosto. Yhteistyö Private Banker Päivi Topparin kanssa on kantanut vuodesta toiseen.

Olen pitänyt yksityisvastaanottoa pitkään ja lisäksi työskennellyt sairaaloissa. Erikoisalaani ovat glaukooman hoito ja kaihileikkaukset. Tällä hetkellä toimin HUSissa, Helsingin yliopistolla ja Valo-silmäsairaalassamme.  

Perustimme Valo-silmäsairaalan neljän kollegani kanssa kahdeksan vuotta sitten. Valossa työskentelee noin tusinan verran erikoislääkäreitä, kaikki ammatinharjoittajina. Toimimme Helsingin lisäksi Kouvolassa. 

Hoidamme sairaalassamme kattavasti silmäsairauksia, kuten glaukoomaa ja verkkokalvosairauksia leikkauksineen. Teemme muun muassa kaihi-, linssi- ja laserleikkauksia. Jokaiselle erikoisalueelle on omat erikoistuneet osaajansa. 

Potilaat hakeutuvat hoitoomme suositusten ja osa aiempien kokemustensa perusteella. Esimerkiksi glaukoomapotilaiden kanssa hoitosuhteet ovat pitkiä.

Miten sinusta tuli pankin asiakas? 

Asiakkuus alkoi Handelsbankenissa työskennelleen sisareni vinkistä. Ohjauduin pankin ja Private Banker Päivi Topparin asiakkaaksi ajankohdassa, jolloin olin perustamassa omaa yritystäni ja lisäksi tarvitsin asuntolainaa. 

Ensimmäisistä tapaamisista lähtien yhteistyömme on sujunut helposti. 

Ensimmäisistä tapaamisista lähtien yhteistyömme on sujunut helposti. Olen aina saanut hyvää palvelua ja yhden puhelinnumeron kautta. 

Mitä erityisesti arvostat Handelsbankenin palvelussa?

Olen erityisesti tykästynyt saamaani henkilökohtaiseen palveluun. Pankin palvelut ja asiakaskokemus ovat olleet niin hyviä, että perheemme on pysynyt asiakkaana näin pitkään. Kun Päivi on vaihtanut konttoria, olemme siirtyneet asiakkaina samaan konttoriin.

Ensin olimme Helsingin Itäkeskuksen-konttorin asiakkaina, ja sen jälkeen Munkkivuoren-, Ruoholahden-, Kirkkonummen- ja viimeisimpänä Munkkiniemen-konttorin asiakkaina. Olemme vierailleet konttoreissa aina, kun ollut tarvetta keskustella pankkiasioista. 

Jatkosta tiedän sen verran, että omat pankkiasiani siirtyvät S-Pankkiin ja Päivi on siirtymässä S-Pankin palvelukseen tämän vuoden loppupuolella. Toivon, että asiakassuhteeni voisi jatkua samanlaisena. 

Mitä taloudellisia tavoitteita ja unelmia sinulla on? 

Kun on tullut tehtyä töitä ja siitä on jäänyt säästöön, en halua ottaa säästöjeni suhteen suuria riskejä. 

Haluan kuitenkin, että varani tuottavat.

Haluan kuitenkin, että varani tuottavat. Koskaanhan ei tiedä, mitä huominen tuo. Kertynyt varallisuuteni on henkilökohtainen eläkerahastoni, siksi neuvoille on myös ollut tarvetta.  

Miten toimien saavutat tavoitteesi? 

Näen asiat niin, että olen tavoitteeni saavuttanut aika hyvin. Vuosien aikana ja eri vaiheissa Päivi on siinä ollut apuna ja neuvonut, miten sijoittaisin varojani. Itse en ole kovin aktiivinen seuraamaan toimialoja, pörssikursseja tai muuta, siihen ei riittäisi aikanikaan.

Päivi on se, jonka kanssa voin pallotella vaihtoehtoja

Päivi on se, jonka kanssa voin pallotella vaihtoehtoja, ja olen saanut häneltä erilaisia ehdotuksia. Itselläni ei ole riittävästi näkemystä pohtia, mistä tuottoja hakisin, mutta Päiviltä saan taustatukea. 

Mikä on vastannut odotuksiasi, entä mietteet jatkosta? 

Se on sujuva ja henkilökohtainen ote, eli mikä tahansa asia selviää yhdeltä ja samalta henkilöltä. Olen voinut hoitaa omat, koko perheemme ja yritykseni pankkiasiat tutun yhteyshenkilön kanssa. 

Toivon mukaan asiakkuuteni voisi jatkua yhtä mutkattomasti, se olisi minulle helppoa. Työrintamalla on mukavaa olla monessa mukana. Vaikka työtä on toki paljon, arkeni on monipuolista ja vaihtelevaa.

Mika Harju

  • Lääketieteen tohtori, silmätautien dosentti, apulaisprofessori, silmätautien erikoislääkäri
  • Potilastyön ohella tekee glaukooman diagnostiikkaan ja hoitomenetelmiin liittyvää tutkimusta.
  • Harrastuksina uinti, tennis ja kuntosali. Pitää kuntoaan yllä myös ympärivuotisella työmatkapyöräilyllä. 
  • Asuu Helsingissä, kotoisin Alajärveltä.