”En murehdi etukäteen – katson rauhassa, miten pankin myynti etenee”

Asiakastarinat
”En murehdi etukäteen – katson rauhassa, miten pankin myynti etenee”

20.04.2023

Jaa:

Opiskelijoiden suosikkina tunnettu emeritusprofessori Jukka Pelkonen on lääketieteen opettajan ja tutkijan uransa ohella oppinut paljon taloudesta erilaisissa luottamustehtävissä. Oman sijoitussalkkunsa hän on kuitenkin uskonut Handelsbankenin hoitoon – ja aikoo katsoa, mihin pankin myyntihanke johtaa.

Olen syntyisin Juvalta, Etelä-Savosta, josta muutin Helsinkiin opiskelemaan lääketiedettä. Tutkijan ura oli minulle selkeä valinta alusta asti. Erikoistuin kliiniseen mikrobiologiaan eli tutkimaan bakteerien ja virusten ominaisuuksia ja sitä, miten ne aiheuttavat tauteja ja epidemioita.

Työni oli monipuolista ja vaativaa, mutta eniten iloa toi opettaminen. Se oli työn suola. Olen tavannut paljon nuoria lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoita ja saanut heiltä paljon. Minut kutsutaan edelleen mukaan opiskelijajuhliin, vaikka olen jo eläkkeellä.

Oma opiskeluaikani ajoittui opiskelijaradikalismin jälkivuosiin, eikä silloin pidetty esimerkiksi vuosijuhlia. On hienoa, että olen sittemmin päässyt nauttimaan akateemisista opiskelijatraditioista.

Toimin pitkään Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallituksessa sekä sen tytäryhtiön Istekki Oy:n hallituksessa. Talousosaamiseni kasvoi siinä sivussa huomattavasti samoin kuin Itä-Suomen yliopiston hallituksessa istuessani.

Miten päädyit Handelsbankenin asiakkaaksi?

Urani alussa olin useita vuosia töissä ulkomailla. Kotimaahan palattuani, 90-luvulla, Suomessa elettiin kriisiaikoja. Ulkomailta oli jäänyt vähän säästöjä, joita ryhdyin sijoittamaan osakkeisiin. Olin eQ Onlinen ensimmäisiä asiakkaita.

Muutamia vuosia myöhemmin halusin suorien osakesijoitusten lisäksi hyödyntää myös vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, kuten strukturoituja sijoituksia. Otin silloin yhteyttä Handelsbankenin uuteen Kuopion-konttoriin.

Lehdistä olin lukenut Handelsbankenin asiakaskeskeisestä hengestä. Silti hämmästytti, että se oli sitä oikeastikin. Tuli ihan kotiasioinnin fiilis, ja lähes koko henkilöstö tuli nopeasti tutuksi.

Pikkuhiljaa siirsin suurimman osan sijoitussalkkuni hoidosta Handelsbankenin varainhoitoon. Työni oli haastavaa, eikä minulla ollut aikaa hoitaa kaikkia sijoitusasioita itse. Iltaisin kuitenkin seurasin markkinoita sekä tein pienimuotoista osake- ja warranttikauppaa, jotta pysyisin taloudesta kärryillä.

Mitä erityisesti arvostat Handelsbankenin palvelussa?

Kun tulen konttoriin, joku aina yleensä ehtii vaihtaa kanssani pikaiset kuulumiset. Käydään ehkä läpi hiihtokilometrit, matkat ja viinisuositukset. Ei sellaista ole missään muussa pankissa, ei edes silloin alkuaikoina. Asiakas on tervetullut ja häntä kuunnellaan.

Minulla on ollut sama nimetty asiakasvastaava, Anu Järvelin, jo melkeinpä 18 vuotta. Varainhoitajat ovat jonkin kerran vaihtuneet.

Palvelussa arvostan sen kokonaisvaltaisuutta: tiedät kuka hoitaa asioitasi. Siihen kuuluu säännöllinen yhteydenpito ja aloitteellisuus.

Pankin myyntiuutisen jälkeen kysyin Anulta, missä mennään. Sen keskustelun jälkeen oli selvää, että etukäteen ei kannata murehtia. Katson rauhassa, miten pankin myynti etenee. Yhteistyömme on sen jälkeen tiivistynyt entisestään.

Mitä taloudellisia tavoitteita ja unelmia sinulla on?

Urani alussa työskentelin yhteensä lähes seitsemän vuotta ulkomailla. Tuolta ajalta ei kertynyt minulle eläkettä, sillä Sveitsistä sain eläkerahat käteen ja Saksassa olin tutkijan stipendillä. Eläkekertymääni jäi siksi iso aukko, jota olen halunnut täydentää säästämällä.

Olen myös halunnut varautua siihen mahdollisuuteen, että vanhan omakotitalomme arvo ei enää riitä uuden asunnon hankkimiseen, jos sellainen tulee ajankohtaiseksi.

Ja toki toiveissa on päästä myös nauttimaan sijoitusten tuotoista.

 

Jukka Pelkonen

  • Professori emeritus
  • Lääketieteen tohtori
  • Toiminut kliinisen mikrobiologian professorina ja lääketieteen laitoksen johtajana Itä-Suomen yliopistossa
  • Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan Uitettava professori 2009 ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Uitettava professori vuonna 2017
  • Harrastaa talvisin hiihtoa ja uintia, kesäisin pyöräilyä ja lenkkeilyä. Intohimoinen kompostoija: rintamamiestalon ja sen tontin kaikki eloperäiset jätteet kompostoidaan mullaksi. Nauttii metsänhoitohommista niin kaupungissa kuin mökilläkin.
Tule asiakkaaksemme

Tule asiakkaaksemme

Tavaramerkkimme on henkilökohtainen, paikallinen ja vastuullinen palvelu. Haluamme, että palvelumme ovat helppo osa arkeasi.

Meillä saat henkilökohtaisen yhteyshenkilön, joka keskittyy sinuun ja tarpeisiisi.

Lue lisää.