Yrityskauppa etenee, palvelemme edelleen tuttuun tapaan
Tervetuloa takaisin arjen pariin! Heti alkuun voin kertoa hyviä uutisia yrityskaupastamme. Toimimme vielä pitkään Handelsbankenina ja palvelemme sinua kuten tähänkin asti.
Toukokuun lopussa julkistettu yrityskauppamme etenee. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on heinäkuussa hyväksynyt S-Pankin henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoimintojamme koskevan yrityskaupan.
Pääsemme siten alkavan syksyn aikana toden teolla seuraavaan mielenkiintoiseen vaiheeseen eli suunnittelemaan ensi vuoden loppupuolelle suunniteltua kaupan toteutumista.
Tässä vaiheessa sinulta asiakkaana ei edellytetä mitään toimenpiteitä. Palvelemme sinua edelleen tuttuun laadukkaaseen tapaamme. Lupaamme jatkossakin viestiä aktiivisesti kaupan etenemisen eri vaiheista.
Kuten jo kesäkuussa kaupan julkistamisen jälkeen kommentoin, olen henkilökohtaisesti asiakkaidemme ja S-Pankkiin siirtyvän henkilöstömme puolesta erittäin iloinen. Löysimme uuden kodin, jossa on jo ennestään vahvaa varainhoidollista osaamista.
Innostustani lisää myös se, että tarkoituksena on yhdistää molempien pankkien vahvuudet, rakentaa yhdessä jotain uutta ja ennen kaikkea pitää jatkossakin asiakkaat kaiken keskiössä.
Mukavaa alkavaa syksyä!
Mike Peltola
Johtaja, sijoitus- ja henkilöasiakkaat
Työskennellyt sijoitusten parissa vuodesta 2006 ja toiminut Handelsbankenin varainhoidon johtajana vuodesta 2014. Työhön liittyvänä intohimona ja tavoitteena on suomalaisen kansankapitalismin kasvattaminen sekä suomalaisten yleisten taloustaitojen kehittäminen. Entinen ammattilaisjalkapalloilija, joka unohtaa työasiat parhaiten padelkentällä.
Handelsbanken myy Suomen-liiketoimintojaan
Handelsbanken-konserni on 31.5.2023 sopinut myyvänsä osan toiminnoistaan Suomessa uusille omistajille.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt yrityskaupan S-Pankille, Oma Säästöpankille ja Henki-Fennialle. Odotamme kaupan toteutuvan kaikkine vaiheineen vuoden 2024 jälkipuoliskolla.
Osa liiketoiminnoistamme on yhä myynnissä.