Sijoitustuotoilla on positiivinen odotusarvo

Säästä & sijoita
Sijoitustuotoilla on positiivinen odotusarvo

Horisontti

16.03.2023

Jaa:

Markkinavuosi alkoi jo mieluisasti, mutta riskit palasivat kummittelemaan. Inflaatio aiheuttaa päänvaivaa, ja korkojen nousu paljasti jo yhden suuremman yllätyksen. On kuitenkin hyvä muistaa, että sijoituksilla on pidemmän päälle taipumus nousta ennemmin kuin laskea.

Sijoitusvuosi alkoi tuottoisasti, mutta kevättä kohti tahti on hyytynyt. Korkojen nousu paljasti jo yhden suuremman epämiellyttävän yllätyksen, kun yhdysvaltalainen Silicon Valley Bank (SVB) kaatui heikon riskinhallinnan takia.

Huolet pankkisektorin ongelmien leviämisestä tuskin poistuvat, vaikka akuutti paniikki onkin saatu kitkettyä. Samanaikaisesti koholla oleva inflaatio on ajanut keskuspankit vaikeaan paikkaan.

Keskuspankit puun ja kuoren välissä

Yhdysvalloissa ja euroalueella on julkistettu helmi–maaliskuussa odotettua korkeampia inflaatiolukuja, ja erityisesti koholle jäänyt pohjainflaatio aiheuttaa päänvaivaa. Ennen SVB:n kaatumista markkinoilla odotettiin, että korkohuippu saattaisi sittenkin nousta odotettua korkeammalle ja pysyä siellä pidempään.

Silicon Valley Bankin tapaus muutti korkonäkymää nopeasti.

SVB:n tapaus kuitenkin muutti korkonäkymää nopeasti.

Markkinakorot kääntyivät laskuun, ja korkohuipun odotetaan sittenkin jäävän alemmas. Keskuspankeissa varmasti pohdiskellaan kuumeisesti, kuinka tasapainotella markkinariskien ja inflaatiotavoitteiden välillä.

Positiivinen odotusarvo tuppaa välillä unohtumaan

Useimmat sijoittajat ovat laumaeläimiä, jotka sopulien lailla pyrkivät ymmärtämään, mitä muut tekevät ja seuraamaan perässä. Tappioiden pelko on tutkitusti suurempi voima kuin voittamisen riemu. Siksi markkinalaskut ovat usein selvästi nousuja nopeampia. Kun muut alkavat myydä, tuntuu tärkeältä ehtiä itsekin mukaan.

Nyt markkinoilla eletään tilanteessa, jossa riski osakesijoitusten laskun jatkumiselle lyhyellä aikavälillä leijailee ilmassa. Mutta mikä on hinta sille, ettei lasku realisoidukaan?

Lasku ja tappiot harmittavat, vaikka ehkä loogisesti ajatellen pahempi vaihtoehto on tuottojen menetys ylivarovaisuuden takia. Sijoittajilta tuppaa välillä unohtumaan, että osake- ja korkomarkkinoilla tuotoilla on positiivinen odotusarvo, toisin kuin kasinolla. Sijoituksilla on siis taipumus nousta useammin kuin laskea.

Odottavan aika on usein pitkä.

Odottavan aika on usein pitkä. Varmana pidetystä talouden taantumasta huolimatta osakemarkkinoilla ei välttämättä käydäkään tervehtimässä kesän tai syksyn pohjalukemia, vaan loppusyksystä alkanut keskipitkän ajan trendi ylöspäin voi jatkua.

Teknisesti kiinnostava vedenjakajatilanne selkenee varmasti pian.

Kevään kriittisten inflaatiolukujen ja pankkisektorin tilanteen selkenemisen myötä olemme taas viisaampia sen suhteen, oliko lyhytaikaisten tappioiden pelko perusteltua vai päästäänkö osakemarkkinoilla taas nauttimaan tutummasta voittamisen riemusta. On myös hyvä huomioida, että korkosijoitusten tuotto-odotukset ovat nyt paremmat kuin aikoihin.

 

Suositushistoria

Suositusperiaatteet

Arvostusperiaatteet

Vastuuvapaus
 


Olli Hyytiäinen

Olli Hyytiäinen

Salkunhoitaja

Työskennellyt Handelsbankenissa vuodesta 2012. Vahva tausta makrotaloudesta mm. taloustieteen opintojen ja ekonomistin työn kautta. Vastaa tiimissä vakuutussalkuista sekä sijoitusstrategian ja muiden katsauksien julkaisusta. Vapaa-aikaa täyttää lapsiperhearki ja monipuolinen liikunta, erityisesti tennis.


Ennen kuin aloitat päivän, luo katsaus markkinatapahtumiin

Ennen kuin aloitat päivän, luo katsaus markkinatapahtumiin

Aamupala on lyhyt, mutta monipuolinen katsaus talouden päivänpolttaviin tapahtumiin. Aamupala ilmestyy joka arkiaamu. Tilaa Aamupala maksutta sähköpostiisi!

Tutustu Aamupalaan.