Asiakkaat antavat virtaa – Private Banker kertoo työstään

Pankkipalvelut|
Säästä & sijoita
Asiakkaat antavat virtaa – Private Banker kertoo työstään

Horisontti

20.02.2023

Jaa:

Asiakkaiden auttaminen ja yksilöllinen sijoitusneuvonta ovat Private Banker Tiina Laitalan työn ytimessä. Tapaamisessa asiakkaan toiveet ja tavoitteet kirjataan sijoitussuunnitelmaksi. Yhdelle tavoite voi olla kesämökki, toiselle siirtyminen lyhennettyyn työaikaan. Sijoittaminen on tie omannäköiseen elämään.

Jyväskylän-konttorin Private Banker Tiina Laitala kokee voivansa yhdistää työssään merkityksellisen neuvonnan ihmisten kohtaamisiin.

”Työni on palkitsevaa, kun löydän asiakkaille sopivia ratkaisuja heidän vaativissakin tarpeissaan. Saan tapaamisista energiaa ja opin uutta, kun kuulen esimerkiksi yrittäjän elämäntarinan tai asiantuntijan kokemuksia uraltaan”, Laitala kertoo.

Varainhoitajilta edellytetään korkeaa osaamista, sillä sijoitusneuvonta on säänneltyä toimintaa. Sijoittaja hyötyy asiakaslähtöisestä neuvonnasta, ja lainsäädäntö turvaa asiakasta. Päätökset oman rahan käytöstä asiakas tekee kuitenkin aina itse.

Asiakkaan etu ohjaa sijoitusneuvontaa

Yhdistelmä tavoitteellista työotetta, proaktiivisuutta ja asiakaspalvelua kuvaa Private Bankerin työnkuvaa. Asiakastyön lisäksi Tiina valmentaa Jyväskylän- ja Kuopion-konttoreiden henkilöstöä sijoitusneuvonnassa.

Asiakkaita kannustetaan säästämiseen osana pankkipalveluita, sillä säästäminen on oman talouden hallintaa.

Sijoitusneuvontaamme eivät ohjaa bonukset.

”Eniten saamme positiivista palautetta siitä, että meiltä saa henkilökohtaista palvelua. Toimimme asiakkaan etu edellä, sillä sijoitusneuvontaamme eivät ohjaa bonukset. Keskustelun pohjalta etenemme sopiviin ratkaisuihin.”

Suunnitelmalliseen talouden hallintaan sisältyvät tilillä oleva puskuri yllättävien menojen varalta ja pitkäjänteisempi raha, jota sijoitetaan yli viiden tai kymmenen vuoden tähtäimellä.

Aina on hyvä aika sijoittaa

Viime vuoden aikana sijoittajia ovat mietityttäneet monet ennalta odottamattomat käänteet. Korkojen nousu ja inflaatio ovat tuoneet talouden hallintaan lisähaasteita. Private Bankerin kanssa yhdessä tehtävä sijoitussuunnitelma selkeyttää tavoitteiden lisäksi keinoja ja päätöksentekoa, ja suuntaa ajattelua yli haastavankin ajan.

”Aina on hyvä aika sijoittaa. Keskeistä on tehdä oma sijoitussuunnitelma ja pysyä siinä. Suunnitelma antaa mielenrauhaa. Sen avulla sijoittaja välttyy pikaisilta päätöksiltä, vaikka markkinoilla olisi tuulista”, Laitala painottaa.

Private Banking -tapaaminen avaa uusia näkökulmia

Handelsbankenin Private Banking -palvelu räätälöidään asiakkaalle sopivaksi ja yksilölliseksi yhdessä asiakkaan kanssa. Palvelu on tarkoitettu asiakkaille, joiden varallisuus on yli 300 000 euroa. Tuntemalla pohjoismaiset sijoitusmarkkinat kattavasti pankki pystyy tarjoamaan lisäarvoa.

Oman alueen Private Bankerin yhteystiedot löytyvät Handelsbankenin verkkosivuilta. Sovittuun tapaamiseen voit halutessasi varautua käymällä läpi tavoitteita ja toiveita niin oman elämän kuin sijoittamisen kannalta. Mikä on se tärkeä unelma, jonka haluaisit toteuttaa?

”Enemmistö asiakkaista ei halua käyttää aikaansa sijoittamiseen, vaan he ulkoistavat sen meille ja ovat valmiit käyttämään varainhoitopalvelua. Jos asiakas on aktiivinen sijoittamaan itse, myös siihen löytyy meiltä välineet”, Private Banker Tiina Laitala sanoo.

Vastuullinen sijoittaminen kiinnostaa yhä useampia, sillä omaa vaurastumista ei haluta saavuttaa ympäristön tai yhteiskunnan kustannuksella. Handelsbanken toimii vastuullisesti kahdella tasolla – valitsemalla vain vastuullisia sijoituskohteita tarjontaansa ja vastuullisen sijoitusneuvonnan muodossa.

Neuvontamme lähtökohtana on asiakkaan tilanne, eivät yksittäiset sijoitusratkaisut. Lähestymme sijoittamista asiakkaan tavoitteista käsin, asiakas saa sijoittamiseen ja säästämiseen tarpeidensa mukaista apua.

Handelsbanken – luotettava kumppani varainhoitoon

​​​​​​

Tiina Laitala

  • Sijoitusjohtaja, Private Banker, Jyväskylän- ja Kuopion-konttorit
  • 37-vuotias
  • Puoliso ja kaksi lasta sekä coton de tulear -pentu Kikka
  • AMK- ja sijoituspalvelualan APV-tutkinnot
  • Finanssialalla 14 vuotta
  • Harrastuksina liikunta, klassinen musiikki ja Suomen Osakesäästäjät 
  • Taloudellinen tavoite vuodelle 2023 on opettaa yksi kummilapsi sijoittamaan