Tavoitteena hymyilevä asiakas
Kun yli 20 vuotta sitten aloitin Handelsbankenissa kesätyöntekijänä ja istuin konttorin kassalle, opin jotain tärkeää heti ensimmäisenä päivänä. Ottamalla mallia vanhemmasta kollegastani oivalsin, että teemme kaikkemme, jotta asiakas poistuu paikalta tyytyväisenä, hymy huulillaan.
Tuon kesätyökokemuksen oppia olen kantanut mukanani pankkiurani eri vaiheissa. Olen pyrkinyt aina omalta osaltani vaikuttamaan siihen, että ylitämme asiakkaiden odotukset.
Meillä erinomainen asiakaskokemus syntyy vastuullisesta neuvonannosta. Haluamme auttaa sinua eli asiakasta tekemään oikeat ratkaisut. Asiakkaan tulee tuntea, että häntä arvostetaan yksilönä ja että hänen tarpeensa kuullaan. Se vaatii meiltä pankissa työskenteleviltä taitoa kuunnella ja olla aidosti läsnä tilanteessa, jossa asiakkaan kohtaamme. Joskus mainoslauseemme kuuluikin: ”Tervetuloa pankkiin, jossa sinua kuunnellaan”.
Erinomaisen asiakaskohtaamisen merkitys korostuu, kun maailmassa myllertää ja koemme epävarmuutta. Olemme nähneet yhden historian nopeimmista korkojen noususta, ja sillä on ollut monia vaikutuksia talouteen.
Tässä tilanteessa pyrimme auttamaan sinua tekemään parhaat mahdolliset ratkaisut, sinun yksilölliset tulevaisuuden suunnitelmasi huomioiden. Kun sinulla herää huolia, voit aina olla meihin yhteydessä.
Handelsbankenissa sinulla on oma konttori ja asiakasvastaava. Olemme tavoitettavissa ja läsnä silloin, kun meitä tarvitset – sinulle sopivissa kanavissa, niin kasvotusten konttorissa kuin puhelimen tai verkkopankin välityksellä.
Olen vuosien varrella toiminut Handelsbankenissa monenlaisissa tehtävissä, mutta näkökulma on säilynyt samana: meidän täytyy olla aina luottamuksen arvoisia ja tuoda asiakkaalle lisäarvoa. Ensimmäisenä työpäivänä saamani oppi pätee yhä edelleen.
Mari Govenius
Vt. liiketoimintajohtaja
Kauppatieteiden maisteri • Handelsbankenissa vuodesta 2004 • Pitää luonnossa liikkumisesta koiran kanssa ja aikaisista aamuista