Minä sijoitan: Eeva Mero säästää rahastoihin kaiken varalta

Säästä & sijoita
Minä sijoitan: Eeva Mero säästää rahastoihin kaiken varalta

Horisontti

24.08.2023

Jaa:

Pienenä Eeva Mero iloitsi päästessään keväisin ostamaan uudet tennarit osinkorahoilla. Kaverien esimerkki ja kauppatieteiden opinnot ovat entisestään lisänneet kiinnostusta sijoittamista kohtaan. Tavoitteena Eevalla on kasvattaa taloudellista puskuria.

Miten sinusta tuli sijoittaja?

Vanhemmat ja isovanhemmat alkoivat lahjoittaa minulle rahaa sijoittamalla rahastoihin, kun olin vielä ihan pieni. Alkuun en tietysti ymmärtänyt asiasta paljonkaan, mutta vuosien varrella sijoittamisen maailma on tullut tutummaksi. Kotonakin on aina välillä keskusteltu asiasta. Opiskelen nyt Jyväskylän yliopistossa kauppatieteitä, ja kiinnostus on kasvanut myös sitä kautta.

Millainen sijoittaja olet?

Olen pitkäjänteinen ja maltillinen sijoittaja, pyrin välttämään riskejä. Salkkuni on hajautettu erilaisiin osake- ja korkorahastoihin ympäri maailmaa. Lisäksi minulla on muutama suora osakesijoitus.

Tähän mennessä olen sijoittanut lähinnä lahjaksi saamiani rahoja. Kuukausisäästösopimusta minulla ei ole, vielä.

Käyn noin kerran kuussa puhelimesta kurkkaamassa, ovatko rahastoni vihreällä vai punaisella.

En ole mikään aktiivinen sijoittaja, mutta käyn noin kerran kuussa puhelimesta kurkkaamassa, ovatko rahastoni vihreällä vai punaisella.

Sijoittaminen tulee aina silloin tällöin puheeksi kaverien kanssa. Muiden esimerkistä saatan joskus itsekin innostua miettimään jotain uutta sijoituskohdetta, esimerkiksi rahastoa.

Mitkä ovat tavoitteesi?

Minulla ei ole sijoittamisessa mitään selkeää tavoitetta. Rahastosijoitukseni ovat eräänlainen puskuri kaiken varalta tai kenties jotain isoa tulevaisuuden hankintaa varten.

Säästän myös omaa asuntoa varten. Minulla on tavoitteena saada kokoon riittävä potti, jonka turvin voin hakea pankista asuntolainaa. Ihan vielä en voi alkaa katsella asuntoja, varoja pitää vielä vähän kartuttaa.

Suurin onnistumisesi ja epäonnistumisesi?

Jossain vaiheessa pienempänä minulla oli tapana ostaa keväisin uudet tennarit, kun Sammon osingot kilahtivat tilille. 

Jossain vaiheessa pienempänä minulla oli tapana ostaa keväisin uudet tennarit, kun Sammon osingot kilahtivat tilille. Se oli aika hauskaa!

Mitään erityisiä sijoitusmokia ei ole osunut kohdalle.

Mitkä ovat sijoitussuosikkisi tällä hetkellä?

Tykkään rahastoista, ja suosikkejani ovat etenkin ne, jotka ovat isosti vihreällä.

Mitä olet oppinut ja miten neuvoisit muita?

Ei kannata pelästyä, jos maailmantilanne mullistuu ja osakkeiden hinnat romahtavat. Saatan itsekin joskus vähän hätkähtää, kun jokin rahasto on mennyt punaiselle. Pitää kuitenkin vain pitää pää kylmänä ja luottaa siihen, että tilanteet elävät.

Kannustan aloittamaan sijoittamisen. Jos vähänkin laittaa sivuun kuukausittain, edes muutaman kympin, summista kertyy ajan mittaan isompi potti.

TEKSTI: Marjo Kanerva

 

Eeva Mero

  • Kesäharjoittelija, Helsingin Kalasataman-konttori
  • Kauppatieteiden ylioppilas, 22 vuotta
  • Työskentelee Handelsbankenissa osa-aikaisesti opintojen ohella
  • Kotoisin Klaukkalasta, asuu nykyisin Jyväskylässä
  • Vapaa-ajalla viettää aikaa kaverien kanssa, käy kuntosalilla, pelaa golfia, luistelee ja laskettelee.
Aika päivittää sijoitussuunnitelmaa?

Aika päivittää sijoitussuunnitelmaa?

Varaa aika sijoitustapaamiseen. Sijoitusneuvonnassa otamme huomioon tilanteesi, tavoitteesi ja säästöajan.

Lue lisää.